torstai, 7. helmikuu 2008

Arpeggio

Rakas päiväkirjani - monta kertaa on kitarankieleni väreillyt kun viimeksi kirjoitin, mutta elämä ei aina mene nuottien mukaan.
Yleensä olen  rikkonut posliinia, laseja, ruukkuja, betonia ja joskus ihmissuhteita. Nyt pitäisi aloittaa rikkomaan rytmejä. Samalla tunsin läheisyyttä Viivin ja Wagnerin erääseen kitaransoiton tekniikkaan liittyvään arpeggiotekniikasta kertovaan strippiin .
Viime kuukausina olen ihan älyttömän paljon kehittynyt ja päässyt Muron oppikirjan sivulle... hmm. taisi olla about 34. Yksi Elviksen biisin säestys alkaa olla hanskassa tai sanoisinko näppituntumassa. Kahdeksan otetta. Jesh!
Sillä kelpaa elvistellä. Taitaa ko. verbi olla aika ainutlaatuinen maailmassa. 

Saukkolan SekaTavaraKaupan  tiskillä pikkupoikana opin kopioimaan kauppiassedän tyyliä laukkauttamaan sormiani pitkin pöytää etusormi ekana ja pikkusormi vikana. Tratatam - Tratatam. Jossain kaukana tulevaisuudessa siintää hetki, jolloin sitä tehdäänkin päivastoin kitarankieliä pitkin. Pikkusormi ekaks ja viimeisenä index finger - etusormi siis. Ihan omituisia nuo espanjalaisrytmit.

lauantai, 10. marraskuu 2007

Käki

Kysymys: Kuka oli suomen kuuluisin käki?
Vihdoinkin Muron "Kitarasoiton oppimateriaalia" -kirjan käki kukkui ilman tötöilyä. Tänään Lauantaina sain pari keskittynyttä tunnin harjoitusta läpi ja osasin mielestäni hyvin käki biisin :-) jesh!  Eilen näpyttelin 15 minuuttia illalla. Sormenpäitä kuumottaa - se lienee merkki että olen aloittelija. Viime lauantaina soitimme opettajani kanssa kaksoistunnin. Keskiviikon tunti päälle ja on mainiota huomata, että kehityn soitossani. Ei virhen virhettä varmaan puolensadan yrityksen jälkeen tosin. Nuottien oppiminen on kaksivaiheinen juttu. Osaan yhdistää parikolme nuottia kitaran otelaudan kieleen, joista lasken cdefgahc ja muutan sen sitten eadghe, katson oliko nuotti ylä- vai alaviivastolla - sitten löytyy oikeankuuloinen nuotti.  Tällä tasolla olen nyt. Yhden riivatun nuotin pohtiminen voi viedä pari- kolme minuuttia. Kuitenkin luulen osaavani nyt muutaman nuotin ja siihen liittyvän kirjaimen ja siihen kirjaimeen liityvän nuottisymbolin. Vielä on pitkä matka yhdistää suoraan nuottisymboli otelaudan oikeaan kohtaan.
Soittelen hiljaa illalla lapsien nukkuessa. Yrittäessäni soittaa kovempaa alan puristaa Yamahani kaulaa v. kädellä niin että vesi alkaa tippua puun syiden välistä. O. käden näppäiluvoimalla ja  v.käden  kielen puristuksella ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään. Aivoni ja keskushermostoni tosin ovat asiasta eri mieltä.
Vastaus: Simo Häyhä



perjantai, 19. lokakuu 2007

Harjoitus 3/12 siirtyy 2 viikkoa eteenpäin

Eli olen omillani parisen viikkoa. Viikolla kaksi päivää reissussa. En oikein ole päässyt harjoitelemaan. Huomenna viikonlopuksi perheen kanssa reissuun. Tänään Perjantaina harjoittelin 15 minuuttia. Seuraava harjoitus Sunnuntai-iltana.

maanantai, 15. lokakuu 2007

Harjoittelua

Lauantai: 30 minuuttia päivällä 1v. tyttöni tykkää kiipeillä jalkatuelle samalla kun soittelen. Vaikeuksia hypätä nuottien riviltä toiselle.
Sunnuntai: 20 minuuttia Ensimmäisen kerran pystyin soittamaan toisen harjoituskappaleeni läpi. Tauot ja rytmi eivät ole kohdillaan vielä.Onneksi on saan malliapua DVD:ltä, jossa opettajani soittaa biisit läpi. Teen liian vähän harjoittelua jos vertaan sitä oppimiskykyyni ja tavoitteeseen. Jos haluaisin biisit valmiiksi ensi keskiviikkoon mennessä olisi pitänyt soitella tunti pari enemmän joka päivä. Aamutreeni olisi hyvä, mutta mistäs ajan tempaisen. Ehkäpä oppimiseni kiihtyy sitä mukaa kun opin lisää.

perjantai, 12. lokakuu 2007

Teknologiaa

Kuvaan jokaisen soittotuntini lopuksi DVD-kameralla pähkinänkuoreksi ristimäni osuuden. Siinä opettajani lyhyesti kertoo-, soittaa- ja näyttää oppituntini ydinkohdat. Lisäksi pyysin häntä soittamaan kameralle soittoläksyni. Näin sain oivallisen mallin lue: "vaatimusmäärittelyn", josta kirjoitin edellisessä jutussani. Kotona onkin sitten telkkarista helppo katsoa oppituntieni sisältö ja näin kerrata tärkeimmät asiat. Yritän oppia ensiksi nuoteista sävelmän ja sen miten se soitetaan. Hidasta hommaa.  Luulen, että oppisin videosta matkimalla kappaleen soiton nopeammin, mutta nuotit jäisivät silloin oppimatta. Se olisi oikotie, joka johtanee pitemmän päälle harhaan, sillä nuottien osaamattomuus potkisi takapuolelleni ennemmin tai myöhemmin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Internetin käyttöä musiikin opiskelussa voisi varmaan käyttää enemmän hyväksi. Vai onko seuraava ajatukseni jo käytössä jossain päin maailmaa?

Rakentakaa nettin oppimisalusta, josta löytyisivät ainakin seuraavat osa-alueet:

1. Mallisoitto

Mallisoitto-osuus sisältää tavallisimat harjoittelukappaleet kuvattuna niin läheltä, että käsien kulkua voi seurata. Mukana seuraa tietysti myös ääni. Näitä on ainakin kitaralle rock-soolojen puolella netti pullollaan.

2. Pähkinänkuori

Opettaja kertoo 2-3 minuutin aikana oppitunnin ydinkohdat. Minun kuvaamaani materiaalia voisi käyttää ihan oikeasti tai sitten luonnoksena.

3. Blogi

Oppimispäiväkirja, jonka ei tarvitse olla avoin, niin kuin tämä.

4. Teoria

Vastailee nuottien ihmettelyyn liittyviin kysymyksiin

5. Kysy mitä haluat palsta

Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin.

6.Oppilaiden esittely

Opettajat oppivat tietämään oppilaan taustat ja tason